Hierontahuone Lily

Varaa aika

Hierontahuone Lily

Tutustu liikkeeseemme

Hierontahuone Lily & Hiushuone Mielo

Pieni hyvinvointikeidas kauniissa Ullanlinnassa


HUOM !

Hoitolalla tapahtumassa yrittäjänvaihdos. Kaikki Hierontahuone Lilyn lahjakortit ja sarjakortit normaalisti käytettävissä uuteen Hierontahuone Helliin

Lilyn terveiset asiakkaille : "Hei kaikki ihanat, osa teistä asiakkaista on kulkenut matkassani jo kohta 10 vuotta (ihan kreisiä!!) ja osa vasta lyhyemmän ajan. Oon valtavan kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta, varatusta hieronnasta ja myös keskusteluista jotka on antaneet iloa ja voimaa myös minulle, kiitos! ❤️🩷

Jotta voisin elää itse niin kuin opetan eli  kuunnella omaa kehoa, kohdella sitä lempeästi, tehdä päätöksiä oman hyvinvoinnin kautta ja elää rohkeasti ja kokeilla uusia juttuja nyt eikä sitten joskus, on tullut aika tehdä muutoksia omaan arkeen.

Pitkän pohdinnan jälkeen ja yhtä olkapäävammaa täydenpänä, olen päättänyt mennä rohkeasti kohti uutta ja astua sivuun hoitolan puikoista. Ne puikot jää kuitenkin suurella sydämellä tätä hoitotyötä tekevän Heinin lempeisiin otteisiin ja minä jään vuokratuolilaiseksi tekemään parin päivän työviikkoa hierontatyössä 🩷

Heini ottaa hoitolan haltuun kesäkuun alusta ja nimeksi tulee Hierontahuone Helli. Uudet nettisivut ja kesäkuun ajanvaraus avataan piakkoin. Lisäinfoa muutoksista tulossa lisää lähipäivinä 🌸

Iso kiitos vielä uudestaan, että ootte mahdollistaneet mun tähän astisen yrittäjän uran, niin vaikeimpina korona-aikoina, kuten myös löytäneet tien takaisin hoitopödälle mun mammalomien jälkeenkin. Oon ollut tosi onnellisessa asemassa kun mulla on niin mahtavat asiakkaat ja oon löytänyt työn kautta ihan super tyyppejä elämääni 🩷❤️"

Toimipisteet

Hierontahuone Lily

Osoite: Neitsytpolku 7 , 00140 Helsinki Puhelin: 0449851799 Sähköposti: lily@lilyh.fi

Hierontahuone Helli

Hierontahuone Helli huoltaa ja hellii - juuri niin kuin kehosi kaipaa. Huoltavia urheilu- ja klassisen hieronnan palveluita sekä erilaisia helliviä hierontakokonaisuuksia ihastuttavassa hoitohuoneessa. Hieronta toteutetaan aina alkukartoituksen perusteella sinun tarpeiden ja toiveiden mukaan. Varausta tehdessä sinun ei tarvitse tietää, oletko klassisen - vai urheiluhieronnan tarpeessa.

: Neitsytpolku 7, 00140 Helsinki : 0403650105 : info@hierontahuonehelli.fi

Ajanvaraus

Kesäkuun ajanvaraus auki Hierontahuone Hellin sivuilla www.hierontahuonehelli.fi


Milloin hierontaa ei suositella

Ehdottomia kontraindikaatioita (hierontaa ei voida suorittaa) ovat kuume, flunssa, infektiot, antibioottikuuri, hoitamaton syöpä ja tutkimattomat kasvaimet, hemofilia, krapula sekä humalatila, tarttuvat iho-ja muut taudit, laskimotukos, keskushermostoperäinen halvaus sekä ihotunnon menetys tai merkittävä alenema. Sydänvika ja sen toiminnalliset häiriöt vaativat aina lääkärin hyväksynnän. Suhteellisia kontraindikaatioita, jolloin hierontaa voidaan joutua mukauttamaan ovat mm. reuma, suonikohjut, tuoreet vammat, epilepsia, niveltulehdukset, osteoporoosi. Normaalisti etenevä raskaus terveellä äidillä ei ole este hieronnalle. Kysy epäselvissä tilanteissa !

Henkilökunta

Klikkaamalla kuvaa, voit tutustua minuun paremmin !


Heini

Omistaja, koulutettu hieroja
Hierontahuone Helli

Heini

Omistaja, koulutettu hieroja


Lily

Koulutettu hieroja
Hierontahuone Helli

Lily

Koulutettu hieroja


Hinnasto

Uusi palveluvalikoima nähtävillä Hierontahuone Hellin sivuilla www.hierontahuonehelli.fi


  • Päähieronnat
  • Rentouttava kasvo-ja päähieronta 50.00 €
  • Intialainen päähieronta 52.00 €
  • Urheiluhieronta
  • Urheiluhieronta 30min 42.00 €
  • Urheiluhieronta (45 min) 52.00 €
  • Urheiluhieronta (60 min) 65.00 €
  • Urheiluhieronta (75 min) 78.00 €
  • Urheiluhieronta (90 min) 88.00 €
  • Urheiluhieronta (120 min) 115.00 €
  • Klassinen hieronta
  • Klassinen hieronta (30 min) 42.00 €
  • Klassinen hieronta (45 min) 52.00 €
  • Klassinen hieronta (60 min) 65.00 €
  • Klassinen hieronta (75 min) 78.00 €
  • Klassinen hieronta (90 min) 88.00 €
  • Klassinen hieronta (120 min) 115.00 €
  • Kuumakivihieronta
  • Kuumakivihieronta (75 min) 90.00 €
  • Muut hieronnat
  • Purentalihashieronta 60 min 70.00 €
  • RENTO - hemmottelupaketti 72.00 €
  • LÄMPÖ - hemmottelupaketti 97.00 €
  • RAUHA - hemmottelupaketti 118.00 €
  • Purentalihashieronta 45 min 60.00 €
  • Raskausajan hieronta 75 min 75.00 €
  • Kasvojen gua sha-hieronta 90.00 €
  • Kasvojen gua sha - hieronta 70.00 €
  • Sarjakortti hierontaan
  • 3 x 30 min 110.00 €
  • 3 x 45 min 140.00 €
  • 3 x 60 min 185.00 €
  • 3 x 75 min 215.00 €
  • 3 x 90 min 245.00 €
  • 5 x 30 min 185.00 €
  • 5 x 45 min 235.00 €
  • 5 x 60 min 300.00 €
  • 5 x 75 min 350.00 €
  • 5 x 90 min 400.00 €
  • 10 x 30 min 350.00 €
  • 10 x 45 min 450.00 €
  • 10 x 60 min 600.00 €
  • 10 x 75 min 670.00 €
  • 10 x 90 min 760.00 €

Yhteystiedot


Lähetä meille viestiä lomakkeella.

Tule käymään


Osoite: Neitsytpolku 7 , 00140 Helsinki Puhelin: 0449851799 Sähköposti: lily@lilyh.fi